Kun katsoo ylioppilastutkintosivujen tilastoja, huomaa että kieltenopiskelun rakenne on vakavasti sairas. Tervettä siinä on ainoastaan se, että englannin osuus on suuri, mutta se, että venäjän, saksan, ranskan ja espanjan ylioppilaskokeisiin osallistuu vain muutama sata kuhunkin kieleen, on kehityksen jarru. Ja jos aikoo noita kieliä kunnolla osata, eiköhän se opiskelu pidä aloittaa nuorena määrätietoisesti. Siinä ruotsin kielen portti-teoria muuttuu muuriteoriaksi.

 Nyt joku kiltin opiskelijan persoonallisuudella varustettu ajattelee, että helppohan niitä kieliä on opetella sitten myöhemmin tai vaikka sen englannin ja ruotsin rinnalla. Ei ole yleensä. Ja vaikka olisikin, niin se ei kumoa sitä että pitää panna asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdä valintoja. Aina pitää priorisoida; siitä ei päästä mihinkään.

Se, että pakkoruotsi on hallinnut kieltenopiskelua vuosikymmeniä, ei ole hyvä peruste sille että se hallitsisi sitä edelleenkin, vaikka tuollainen "päättely" onkin kai hyvin syvällä (syvältä) ja yleistä. Tässäkin asiassa käy niin, että kun ollaan ikään kuin varovaisia kielivalinnoissa, otetaankin itse asiassa suuri riski yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.