Seuraavassa on lainaus Svenska nu -sivulta

 

Johanna Levola-Lyytinen, ruotsinopettaja ja Svenska nu:n vetäjä

: "Nuorten on

tänä päivänä vaikea oppia kieltä, jos heidän kiinnostustaan ei ruokita jatkuvasti elävällä

materiaalilla. Luokkahuone on miltei ainoa paikka, jossa nuoret saavat kosketuksen ruotsin

kieleen. Haluaisin tuoda Ruotsin - ja myös Suomen - ruotsinkielisen, mahtavan

nuorisokulttuurin Suomen koulujen luokkahuoneisiin."

 

Siinäpä se: Jos nuorillekin luokkahuone on lähes ainoa paikka saada kosketus ruotsin kieleen, miten tilanne olisi erilainen nuoruuden jälkeen. Tässä jälleen paljastuu ruotsin kielen mahdottomuus Suomessa: yritetään opettaa kieltä, josta oppilaatkin tietävät ettei senkielisiin juurikaan olla kosketuksissa.

Sitten Levola-Lyytinen haluaa tuoda ensinnäkin Ruotsin ruotsinkielisen nuorisokulttuurin luokkahuoneisiin. Mitä tekemistä Ruotsin ruotsinkielisen kulttuurin tuomisella on suomalaisen kielisisäpolitiikan kanssa. Ai niin, onhan tässä mukana muutakin politiikkaa: Ruotsihan on ollut innokas kampanjoimaan.

Toiseksi Levola-Lyytinen haluaa luonnollisestikin tuoda luokkahuoneisiin Suomenkin  ruotsinkielisen  nuorisokulttuurin. Poikkeaako se erityisesti muusta suomalaisesta nuorisokulttuurista? Eivätkö suomenruotsalaiset pikemminkin korosta samanlaisuuttaan suomenkielisiin nähden. Ja onko kulttuuri sellaista pakettitavaraa, jota voidaan tuoda hetkeksi luokkahuoneisiin?

Semmosta. Sådant.